Valokuvaustarvikkeiden ja erityisesti linssien tilaaminen ulkomailta on suosittua. Linssien hypisteleminen kaupassa ei tuo hankinnalle juuri mitään lisäarvoa. Enemmän ratkaisee valmistajan luotettavuus, linssin speksit ja testitulokset. Tuote on sama kaikkialla ja ratkaiseva tekijä on silloin hinta.
Kun optiikka on lisäksi kallista muutenkin, niin jo kymmen prosentin säästö voi olla euroissa paljon rahaa. Optiikka on myös kestävää kuljettavaksi. Vikatilanteissa kansainvälinen takuu toimii hyvin kaikilla isoimmilla kameramerkeillä.
Euroopan unionin sisällä ei tarvitse huolehtia tulli eikä arvonlisäveroista. Siispä katsotaan ensin Unionin sisälle, mistä kannattaa tilata.
Heti aluksi pitää selvittää mitä tuote maksaa Suomessa. Ja vertailuhinta tietenkin postikuluineen.
Tosiaan, linssejä ei tartte hypistellä samalla tapaa kuin vaatteita, eikä niiden istuvuudestakaan ole huolta. Kunhan muistaa tilata tunnettua tuotetta, jonka ominaisuudet on kunnolliset juuri omaan tarpeeseen. Mutta mitäs jos tilaan vaikka Amerikan puolelta, mikälaiset tulliverot ja mahdolliset ALV:t kyseisillä tuotteilla on? Amerikassa optiikka ja valokuvaustuotteet on kuulemani mukaan usein huomattavasti halvempia kuin Euroopassa mutta nuo piilokulut vähän pelottaa tietämätöntä.
Tosiaan, täytyy muistaa huolella laskea se tuotteen kokonaishinta tullimaksuineen, jos on tilaamassa EU:n ulkopuolelta. Aloitetaan siitä, että yli 150 euron tilauksesta on maksettava tullimaksu, eli jos tilatun tuotteen hinta on yksinään yli tuon 150 euron, peritään tullimaksu. Sitä laskettaessa kuitenkin otetaan mukaan myös lähetyksen toimituskulut! Kameroiden ja objektiivien kohdalla Suomeen voi tuoda tullivapaasti yhden kameran ja sen objektiivin, jos objektiivi tulee kameran kanssa. Pelkästä objektiivits peritään 6,7 %.Lisäksi jo yli 22 euron arvoisesta tuotteesta on maksettava ALV, joka on kameroiden ja objektiivien kohdalla se tuttu 24 %. Myös ALV:n kohdalla toimistumaksu otetaan mukaan. Huomaa, ettei maksuja kuitenkaan peritä, jos perittävää on alle 10 euroa ja alle 5 euroa vastaavasti. Aika kinkkistä, eikö vain?